vappufiiliksissä

Otsikko sinänsä johtaa ehkä hieman harhaan. Meillä ei juurikaan vietetä vappua, ei ainakaan erityisemmin. Ja juuri se tekee tästä niin ihanaa.
Ei ole edes monta vuotta sitten siitä, kun oli lähes pakko keksiä jotain tekemistä jos tulossa oli vaikka vappu tai uusivuosi. Nyt voi vedota perheeseen ja salaa tai vaikka avoimestikin olla iloinen siitä, että saa vain köllöttää kotona. Tänä vuonna kukaan ei edes ole ehdottanut olevansa lapsenvahtina pojallemme vappuna. Taitavat jo tuntea minut tarpeeksi hyvin. Viime vuonna sain ehdotuksen ja taisin katsoa vähän kieroon. Ei, kukaan muu ei hoida lastani vappuna tai muinakaan pyhinä. Minulle juuri se lapsen läsnäolo tekee pyhästä erityisen. Tänäänkin olemme nyt saunoneet perheen kesken, syöneet hyvin ja puhaltaneet ilmapalloja ja serpentiinejä. Voi sitä kikatuksen määrää, kun lattia oli täynnä ilmapalloja ja serpentiinit lentelivät. Että vaihtaisin sen johonkin aikuisten omaan juhlintaan, never!!!!!
Ostin matkalla töistä tarhaan foliopallon, smurffinmuotoisen. Voi mikä elämys oli hypätä autoon ja löytää iiiso smurffi autosta. Tällaisia pieniä elämyksiä on ihana tarjota lapselle.
Puhumattakaan äidin onnesta, kun supersuloinen kissa jäi aamulla tarhaan. Tarhassa oli vappunaamiaiset. Asu päälle ja viikset kajalilla poskille. Tiedän, että kaikki eivät rakasta näitä tarhan erikoispäiviä, tämä äiti rakastaa kaikkea tällaista ekstraa hauskuutta =)
Tässä vielä kuva kissastamme, vappuiloa kaikille!

iloinen ultrakuvaylläri

Moikka taas!

Ultraäänikontrollit alkavat olla jo rutiinia. Yhteisen istukan vuoksi tutkimuksia on joka toinen viikko, joten Naistenklinikka tulee tutuksi. Välillä tunteet ovat ristiriitaiset. On aivan ihanaa, että tilannetta seurataan ja vielä parempi on joka kerta, kun kaikki on ollut hyvin. Toivottavasti näin on jatkossakin. Kivahan poikia on käydä moikkaamassa =)
Välillä kuitenkin tuntuu tylsältä ajaa Helsinkiin parinkymmenen minuutin tutkimuksen takia. Mutta näillä mennään.
Tänään oli taas kontrollipäivä. Tänään ei harmita yhtään. Ultraaja oli aivan ihana ja suloisen innoissaan. En edes tiennyt sen olevan mahdollista tavallisella ultralaitteella, mutta yhtäkkiä ruutuun lävähti 4D-kuvaa. Siinä he olivat, miedän prinssimme. Heiluttivat tyytyväisinä käsiään. Kuva oli niin selkeä, että sormet näkyivät hyvin. Ja yhtäkkiä toista haukotutti valtavasti. Nyt molemmilla on pää alaspäin. Pojat olivat ihan kasvotusten, otsat vastakkain ja kättelivät toisiaan. samanlaista läheisyyttä ei varmasti voi tuntea kukaan muu, kuin mitä kaksoset tuntevat. Kaikki siis hyvin ja yllätyskuvat kotona muistona.
Tällä hetkellä molemmat painavat juuri päälle puoli kiloa, mahassa siis pari voipakettia ;)
Näissä tunnelmissa tällä kertaa!

Voikaa hyvin! Tässä vielä muutama kuva. Toinen on suttuinen kamerakuva 4D-kuvasta ja toinen kuva on otettu kotona, pieni pelle oli ehtinyt jo isin kanssa tarhasta kotiin.

koukussa lastenvaatteisiin

Myönnän! Meidän lapsellamme, pian lapsillamme on vaatetta ja PALJON....
Tosin samalla tiedän, että rahallisesti vaatteet eivät pääosin ole olleet kalliita vaan niitä on saatu, ostettu käytettyinä ja haalittu alennuskoreista. Jos edes hieman tutkii tarjontaa ja vertailee hintoja, voittaa pitkän pennin nopeasti. Esimerkiksi ulkovaatteet kannattaa ostaa edellisen sesongin poistomyynnistä ja vertailamalla eri merkkejä saa samat pilarit ja tekniset ominaisuudet, kun ostaa hieman halvempia merkkejä. Mutta esimerkiksi tänä talvena pojalla on ollut neljä toppahaalaria kaapissa, vähemmälläkin olisi mahdollisesti selvitty ;)
 Sisävaatteissa en ole ollut merkkitietoinen, vaan vaatteet ovat suurimmaksi osin lindex, kappahl, h&m ja sitä rataa. Hyvin ovat toimineet ja toimivat seuraavillekin. Mutta vaatteiden yhdisteleminen onkin minulle se pointti. Tiedän olevani pinnallinen ja jopa huvittava, mutta minulle on tärkeää että lapsen vaatteet ovat aina sävy sävyyn sukkia myöten. Siksi varavaatteetkin ovat aina varsin tarkkaan mietittyjä. Saan jonkinlaista kummaa tyydytystä siitä, että lapseni on aina nätisti puettu. Myös vapaina kotipäivinä. Stressaavaa vaatteiden mätsääminen ei ole koskaan, se on ihan hirmuisen hauskaa ja tämän hetken ainut harrastukseni (no ei ihan, mutta leikilläni sanon välillä niin). Enkä missään nimessä ole sitä mieltä, että vaatteiden miettiminen tekee minusta tai kenestäkään muusta hyvää äitiä, siihen on ihan eri kriteerit. Totuushan on se, että poika olisi varmasti yhtä onnellinen missä vaatteissa vaan.... Tämä on äidin leikki =)
Jos joku näkisi kun pakkaan tarhareppua saattaisin mahdollisesti saada hullun leiman. Joka päivä heti tarhan jälkeen pakkaamme pojan kanssa repun seuraavaa päivää varten. Ensin ne vaatteet jotka pääsevät aamulla päälle. Sitten kahdet varahousut, yhdet sukat ja muutama yläosa. Niin että kaikki osat mätsäävät keskenään. Enhän voi vaatia, että tarhan tädeillä olisi aikaa miettiä miten vaatteet tulisi yhdistellä. Siksi pojalla kulkevat aina varavaatteet mukana, jottei tarhan koreihin olisi jäänyt jotain kummallisia väriyhdistelmiä. Ihan typerää, myönnän. Mutta ah, niiin hauskaa =)
Aina välillä iskee vaatteidenostomania, näin on käynyt viimeisten viikkojen aikana. Ensin kasa nettikaupoista, sitten jumboon tehty pyhiinvaellus, kierros hulluilla päivillä ja viime viikonlopun Tallinnan matka. Nämä ostohetket yhteensä ja avot, vaatteita on erittäin paljon lisää. Viimeisenä hankintaretkenä toimi tämän päivän suuri lastentarvikekirppis. Siellä homma tosin pysyi ihan hyvin hanskassa. Nyt täytyy kuitenkin paastota, jos vaikka kuukauden ajan ei edes kävisi yhdessäkään kaupassa, ei siis yhdessäkään. Ei edes nettikaupoissa. Katsotaan kuinka kauan selkäranka kestää.
En kuitenkaan usko olevani ainut, joka on hurahtanut lastenvaatteisiin. Taitaa samanlaisia äitejä olla muitakin. Suodaan itsellemme tämä ilo =)

lapsen ensimmäinen konsertti

Viikonloppuja kaikille!
Meidän viikonloppumme alkoi mukavasti. Eilen hain pojan tarhasta. Meneillään oli minidisco. Mankassa musaa ja lattialla tanssivia lapsia. Simon nautti koko sydämestään. Kädet ja jalat vispasivat musiikin tahdissa. Illalla vielä Voice, niin perjantain musiikkipitoinen ohjelma oli paketissa.
Tänään pääsimme vihdoin konserttiin. Olen jo jonkun aikaa pitänyt silmiä ja korvia auki milloin jokin lapsille suunnattu konsertti pidettäisiin seuduillamme. Lauantaiaamupäivän kunniaksi Sipoossa oli konsertti. Sinne siis! Robin Hund och hans glada orkester viihdytti lapsia ja lapset pomppivat ja taputtivat. Ihanaa ohjelmaa ja tämä oli vielä ilmainen konsertti ja lopuksi vielä tarjoiltiin mehua ja keksejä. Täydellistä! Poika on ainakin joissakin asioissa luultavasti tullut äitiinsä. Veri veti hirmuisesti lavalle. Vähän oli hankalaa pysyä katsomossa tai lattialla, kun mieluiten hän olisi mennyt lavalle jammailemaan. Kompromissina seisoimme sitten lavan rappusilla ja rummutimme lavan reunaa. Ehkä me muutaman vuoden päästä voimme yhdessä näytellä, jos veri vielä silloin vetää esiintymään. Olen itse näytellyt kesäteatterissa nuorempana eikä se polte ole minnekään kadonnut, hieman vain sivussa. Ehkä siitä yhteinen harrastus ;)
Kevätaurinko pitää siitä huolen, että hyvä mieli pysyy. Ihminen, tai ainakin minä, herään uuteen eloon kesän lähestyessä.

Musiikkia mankkoihin ja hymy huulille, nauttikaa kaikki viikonlopusta!

kurkistus vitriinikaappiin

Päätin sitten hieman ummistaa silmiäni töiden jälkeen. Poika katseli youtubea ja äiti loikoili vieressä ja otti mukavan asennon. Hetken kuluttua huomasin kyllä, että poika käppäili jonnekin omiin puuhiinsa. Seuraavaksi heräsinkin sitten muutamaa minuuttia myöhemmin kummalliseen ääneen ja kommenttiin "ohoo". Viereisessä olohuoneessa poika sitten tutkikin vitriinikaapin sisältöä. OVI AUKI! Lukkona toimineet kuminauhat olivat pettäneet ja käden ulottuvilla oli muutama hyllyllinen maljakoita ja laseja. Kaikki päättyi hyvin, kaikki tavarat säilyivät ehjinä. Pienen hetken ehti sydämeni lyödä kuitenkin tuplatahtiin. Lasit eivät arvoltaan ole kallista laatua, mutta ilman niitä sirpaleita pärjää erittäin hyvin. Niitä, kun saa sitten siivoilla ja kuitenkin pelätä, että niitä löytyy usean viikon ajan jostakin.
Rauhallisen pojan kanssa on päässyt rikollisen helpolla vahtimismielessä. Mutta aina välillä saa pelästyä hetken verran. Luultavasti tulevaisuudessa vielä monen monta kertaa...

Turvallista loppuviikkoa kaikille!

tarhapäivien pituudesta

Aihe tarhapäivän pituus tulee mieleeni aina, kun poikamme joutuu olemaan tarhassa puoli viiteen asti. Sellaista tapahtuu pari kertaa kuukaudessa. Tavallisesti työpäiväni päättyvät viimeistään kahdelta, jolloin pojan tarhapäivä on loppu ennen puoli kolmea. Tosin "joutuu olemaan" puoli viiteen ei ole tässä yhteydessä kovin vakavaa, sillä poika viihtyy tarhassa hyvin ja on siellä aina yhtä onnellinen. Joten sillä tavoin ei hätää ole. Omasta mielestäni vain ilta on niin lyhyt, jos on kotona vasta viiden aikoihin. Toki tiedän, että monille tämä on arkinen totuus joka päivä. Eikä tarkoitus ole saada ketään tuntemaan asiasta huonoa omatuntoa. Tarha on hieno paikka.
Kun poika aloitti päivähoidin viime syksynä monet kommentoivat meidän hoitopäiviemme pituutta. Olisi onni, että poika saa aloittaa lyhyillä päivillä vähitellen. Mutta eihän tämä mihinkään muutu, vaan kaikkina vuosina lapsillamme tulee olemaan tarhapäivät puoli kolmen asti. Iltapäivällä ehtii tehdä vielä vaikka mitä, kun on kotona ennen kolmea.
Koska meillä on vain 15 päivää tarhaa kuukaudessa, täytämme joka kuukausi lomakkeen siitä mitkä ovat vapaapäiviä tulevan kuukauden aikana. Tänään tarkastelin toukokuun tilannetta. Tässä jaksossa päiväni ovat niin lyhyitä, että mahdollisuuksia vapaapäiviin oli monta. Ja samalla tajusin yhden asian. Tämä on viimeinen lomake piiiitkääään aikaan. 31.5 on viimeinen hoitopäivä, sen jälkeen hoitopaikka on katkaistu. Vuorossa kesäloma ja sen jälkeen odottelemme vauvojen tuloa ja loma jatkuu. Tarhaan palaamme ehkä tammikuussa 2015 =)
Sillä monista kysymyksistä huolimatta. Ei, poikamme ei ole päivähoidossa äitiyslomani aikana, vaan isoveli hoitaa vauvoja äidin kanssa. Jokainen tehköön oman mielensä mukaan, tämä on meidän päätöksemme ja meille itsestään selvyys. Ensinnäkin olen sitä mieltä, että haluan kaikki lapseni ympärilleni, toiseksi isoveljelläkin on mielestäni oikeus olla kotona ja kolmanneksi en edes viitsisi kuskata poikaa tarhaan. Enkä maksaa päivähoidosta. Nämä ovat meidän perheemme motiivit päätökseen. Tämä prinssi pysyy kotona.

Ammatin suuri plussa

Kotona jo, kello on 12.50. Poika nukkuu päiväunia omassa sängyssään ja appiukko lähti jo kotiin. Näitä luksuspäiviä, jolloin töitä on vain 9.30-12.30. Pojalla on vapaapäivä tarhasta ja itse ehtii olla sekä aamun että iltapäivän lapsensa kanssa. Ah, miten ihanaa arjen luksusta! Meillä on muutenkin järjetön onni, sillä lapselle löytyyn hoitajia aina tarvittaessa. Mieheni isä on ollut melkein viikottain poikamme kanssa, kun mulla on ollut lyhyt työpäivä ja toisinaan myös esimerkiksi mummu on tullut tänne. Siksi meillä onkin vain 15 tarhapäivää kuukaudessa, mikä on varsin toimiva ja hyvä ratkaisu. Loppukevät meneekin niin, että tarhapäiviä on vain kolme viikossa. Lopetellaan näin kevyesti ennen kun alkaa se loma, piiiitkä loma. Opettajalla on muuten pitkä kesäloma ja nyt se vielä vaihtuu äitiyslomaksi heinäkuussa, joten lomaa riittää silmän kantamattomiin. Hihii!
Tosin, olen unelma-ammatissani. Ehdottomasti! Mutta juuri nyt lasten kanssa kotona oleminen on se josta haluan nauttia: Enkä suostu potemaan siitä huonoa omatuntoa, sillä työvuosia riittää kyllä. Ala-asteella kirjoitin ystävävihkoihin unelma-ammatikseni kotiäitiyden ja nyt se aika on tässä. Limulasi ja pala suklaakakkua ja netti, varsin leppoisaa tämä on tässä ja nyt =)

Mukavaa viikon jatkoa kaikille muillekin!

 Kyllä! Siellä ne ovat, meidän kaksosemme hyvinvoivina. Ja puoliväli jo takana eli monikkoperheeksi meidät voi toivon mukaan laskea noin 20 viikon jälkeen. Hieman erikoinen ajatus on edelleen vaikka se heti tuntui luonnolliselta ja mukavalta yllätykseltä. Mutta silti, kohta meidän perheessämme on lapsia kolme, oho!
Tässä blogissa kirjoitan perheemme elämästä ja omasta toteutuneesta haaveestani. Suurperheen äiti, ehkä ainut asia josta olen haaveillut noin viisivuotiaasta asti. Tarkoitus ei ole tarjoilla neuvoja eikä tehdä poliittisia kannanottoja vaan antaa rehellinen kuva yhden äidin ja perheen tarinasta lapsiperheviidakossa. Tässä on yhden äitiyteen hörähtäneen äidin tarina. Äidillä on ainakin nyt hyvin aikaa kirjoittaa, kun pian kaksivuotias pellemme nukkuu jo tyytyväisenä =)
Tästä se lähtee, enhän suunnitellutkaan blogin kirjoittamista kuin muutaman vuoden. Ensin taitaa olla hieman hapuilevaa tämä osaaminen, mutta vähitellen kai sivuista tulee edes jokseenkin järkevät =)