perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kolme vuotta sitten syntyi hän









Tässä on tämän päivän syntymäpäiväsankari. Sankari sai monta lahjaa, kävi hammaslääkärillä, söi lounasta koko perheen voimin Amarillossa, löysi itselleen kaupasta uuden Touhula-dvd:n, katsoi sitä...

Miten siitä voi olla jo kolme vuotta, kun sain tuon pienen ukkelin syliin. Äidin iso poika <3

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannus

Hyvää juhannusta kaikille, tai siis se alkaa kai olla ehtoopuolella mutta mukavaa viikonloppua kuitenkin!






Vietimme juhannusaattoa vanhempieni, siskoni ja tämän miehen sekä johanin äidin kanssa. Voi siis hyvin sanoa että perhepiirissä. Leppoisaa ja mukavaa ja ruoka oli hyvää. Vuoden ensimmäinen mansikkakakku kruunasi kahvipöydän.

torstai 19. kesäkuuta 2014

kukkaloistoa

Jos vaikka välillä jotakin muuta kuin lasten kuvia. toki nämäkin ovat lasten kanssa otettuja kuvia. uskalsimme tänään hetkeksi ulos ja kuvasimme tämän kesän kukkaloistoa. Jotakin meidänkin pihalla kasvaa, vaikka minä ja viherpeukalot emme sovi samaan lauseeseen. Ruukkuihin tykkään laittaa kukkia ja kastella niitä sitten yhdessä lasten kanssa. Rikkaruohojen kitkeminen tai kukkapenkissä möyhiminen ei ole minun juttuni... No, tältä näyttää silti =)
















Laitetaan nyt loppuun kuitenkin söpöläisistäkin kuvat =)






Hyvää juhannusta kaikille, kai se pilkkihaalari toimii uimapukua paremmin tänä vuonna!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

snadi stadi














Tässä vähän kuvia meidän tämän päivän retkeltämme. Kävimme Ruoholahdessa, kohteessa Snadi Stadi. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, hauskaa oli =)


ja se vei pojan sydämen

Tässä teille esittelyssä, Sniffe.

Anopille muutti uusi perheenjäsen, sukumme uusin tulokas eli poikakissa jonka nimeksi tuli Sniffe. Simon rakastui kissaan heti. Nytkin Simon on ollut kaksi iltaa peräkkäin famolla hoitamassa kissaa. Eilen sillä aikaa, kun itse kävin ruokakaupassa ja tänään, kun mieheni kävi hieman hoitamassa äitinsä pihaa.

Tässä se on:






Ensi9mmäinen kuva on Simonin ottama, samana iltana kun haimme Sniffen kotiin.

Myönnän, onhan se söpö. Melkein iskee kissakuume. Mutta ei, meille ei tule kissaa vielä muutamaan vuoteen, ehkä sitten kun lapset ovat hieman isompia eivätkä rääkkää pientä eläintä.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Jumbooo =)

Mikä on se paikka, jossa tämä äiti viihtyy. Yksin, kaksin, lasten kanssa tai miten vaan. Juu, tuo toinen olohuoneeni. Kutsutaan myös Jumboksi =) Ja sinne suuntasimme eilen lasten kanssa. Totesinaamulla että on sen verran pilvistä että on aika tehdä muuta kuin olla ulkona pihalla. tarvitsin myös yhden lahjan sekä sandaalit Simonille. Riittävän hyvä syy, tottakai!

Ja totesin taas, että jumboilu on hauskaa, myös kolmen lapsen kanssa. Ei mitään hätää olla yksin lasten kanssa kauppakeskuksessa. Tosin jos aikomuksena on ostaa itselleen jotakin ja kokeilla vaatteita, niin siihen ei oikein ole mahdollisuutta. Enemmän retkeilyähän tuollainen reissu on. Sandaalit löytyivät, lahja hankittiin, lounas syötiin miedä kantapaikassamme Prisma delissä. Ja sitten teimme vielä erittäin hyvän löydön. Jesper Junior yllätti taas. Välikausihaalareita sai miinus seitsemänkymmentä prosenttia. Ostin siis kaksosille samanlaiset tähti jonathanit yhteishintaan 48 euroa, ei paha. Jippii!!!!

Näin hauskaa meillä oli.














Ja tässä vielä vaatehörhön äidin taidonnäyte, kesäinen kuva ja kaikilla pojilla mätsäävät vaatteet. Ai niin, nythän toki huomasin että myös Jumbossa vaatteet olivat yhteensopivat.






Nyt toivotaan, että kesäkelit tulisivat jäädäkseen.