Kävin itse tänään jälkitarkastuksessa. Tarkoitus oli kyllä jättää kaikki lapset kotiin, mutta lapsenvahti joutui perumaan omien sairaiden lasten takia. Isoveli sai jäädä kotiin isoisänsä kanssa, mutta kaksoset tulivat mukaan neuvolaan. Ja käyttäytyivät erinomaisesti, eli nukkuivat koko matkan ajan.
Reissun aikana tulikin taas mieleeni, että miksi edes suunnittelin tarvitsevani lapsenvahtia. Tyyli ottaa lapset mukaan joka paikkaan sopii itselleni niin paljon paremmin. Tosin välillä aina muut hätkähtävät. Kyllä lääkärikin ensin katsoi, että "oho, ai tulivat mukaan". Harvassa ovat mielestäni ne paikat joihin lapsia ei voisi ottaa mukaan. Toki on sellaisiakin. Simon oli mukana jopa työhaastattelussa. Eikä se voinut niin vaarallista olla, sainhan tuon työpaikan. Näytin ainakin tärkeysjärjestyksen heti kättelyssä. This is me, ottakaa tai jättäkää.
Viime päivinä olen miettinyt sitäkin, miten tyytyväinen olen että pidin oman pääni. Nimittäin Simonin tarhapaikan suhteen. Monet olivat sitä mieltä ja kehottivat laittamaan isoveljen tarhaan ainakin muutamaksi päiväksi viikossa. Itselleni se oli mahdoton ajatus, ei edes vaihtoehto. Toki takaportti oli auki, Simonilla on paikka vain jäissä ja sinne voi palata, jos siltä olisi tuntunut. Mutta muutaman kuukauden jälkeen olen vielä varmempi siitä, että Simon on ja pysyy kotona. Miten paljon tylsempää olisi, jos ei Simon pitäisi seuraa. Nyt, kun juttua piisaa koko ajan olisin suorastaan kateellinen, jos joku muu saisi nauttia Simonin seurasta päivisin. Ulkoileminenkin on paljon kivempaa kun on seuraa. Ja ihan toinen puoli asiassa on se, että tämän poppoon roudaaminen on homma sinänsä. Joten olisi erittäin tylsää laittaa kaikkia autoon ja viedä tarhaan. Ja taas iltapäivällä sama juttu haettaessa. Kyllä me nytkin liikumme paljon, mutta omaan tahtiimme ja silloin kun mieli tekee, ei muiden aikataulujen mukaan. Elämä ilman kelloa ja kalenteria on paljon hauskempaa. Ja kyllä Simonilla riittää leikkiseuraa, sen verran usein meillä on tapaamisia muiden lapsiperheiden kanssa. Mammatreffit rules! Toivottavasti jokainen äiti ja vanhempi uskaltaa tehdä juuri itselleen sopivan ratkaisun.
Ylemmässä kuvassa äidin kaikki mussukat. Ja alemmassa olemme taas lempipuuhassamme, viikon aikana tulee tehtyä monta kakkua tai muuta leivonnaista. Siitäkin huolimatta, että mulla on unelmaduuni, niin lottovoittoa odotellaan. Tätä elämää olisi kiva jatkaa monta vuotta, välillä iskee nyt jo angsti että tämä loppuu ihan liian pian. Pari vuotta sujahtaa hetkessä. Leipoen, laulauen ja leikkien =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti