lauantai 8. kesäkuuta 2013

Pienet asiat, suuria seikkailuja

Ja kesä vaan paranee....
Miten ihanaa, että koko viikko on ollut aurinkoinen ja suosinut kaikkia lomalaisia. Ja miten nopeasti ensimmäinen lomaviikko on hurahtanut.
Tänään perheemme isi on ollut Tallinnassa mikroautoilemassa, joten olemme viettäneet lauantaita kahdestaan pojan kanssa. Aamupäivä meni leipoessa. Päivällä otimmekin kolmen tunnin päikkärit, ettei vaan stressi iske ;)
Kun sitten pitkän levon jälkeen mietin seuraavaa siirtoa eivät kotiaskareet enää tuntuneet hauskoilta. Aamulla vielä pyykkien pesu ja tiskit sujuivat kuin tanssi. Nyt teki mieli jotain muuta. Niinpä hyppäsimme pojan kanssa autoon ja suuntasimme Porvoon keskustaan ja joenrantaan. Pari tuntia sujui leppoisasti, kun katselimme avoautoja, moottoripyöriä ja veneitä. Veden läheisyys on eksotiikkaa, maalla kun asumme. Ruokailukin hoitui hienosti ja kätevästi, kanakori äidille ja nakkikori pojalle. Kyytipojaksi äiskälle kylmä cokis. Nam! Pojan pillimehu tyhjeni jo ennen kun ruoat tulivat pöytään. Ruokailun jälkeen siirryimme kioskille, jossa on paras jäätelövalikoima. Matkan varrella istahdimme laiturille katsomaan veneitä. Simon loisti kuin Naantalin aurinko, istui onnellisena ja katsoi veneitä ja tokaisi "jännää". Näinkin pieni hetki voi olla lapselle kuin suuri seikkailu.
Jäätelökioskilla otin molemmille pehmikset, itselleni tötteröön ja pojalle purkkiin. Ajattelin käytännöllisesti, että purkki sotkee vähemmän. Vaan poika ei niinkään välittänyt jätskistä, vaan selitti tötteröstä. Kävin siis ostamassa tyhjän vohvelitötterön ja se olikin juuri se, mitä poika jälkkäriksi himoitsi. Jätski suli siis purkkiin ja tötterö katosi tyytyväisen pojan suuhun.

Nyt saattaa kyllä olla, että huomiset vieraat saavat tulla kotiin, jossa lattiat eivät kiillä. Mutta retki oli sen arvoinen, he saavat ainakin tulla kotiin jossa asuu iloisia ihmisiä =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti