Kolmen viikon kokemuksella

Hupsista! Mihin päivät hupenevat? Poikien syntymästä on jo kolme viikkoa. Miten tämä triplalapsisen perheen elämä on sitten lähtenyt käyntiin....

Ensimmäiset päivät kotona olivat erikoisia, kun eniten huomiota vei isoveljen reaktioiden käsittely. Kun siitä oli selvitty, mikä kävikin sitten varsin nopeasti, alkoi perheen uusi elämä toden teolla. Arki alkoi tosin tähän asti sitä on pyöritetty kahden kotona olevan vanhemman voimin. Seuraava uusi askel koetaan kun isi palaa töihin. Tässä hieman ajatuksia näiden kolmen kuluneen viikon jälkeen.

Ensimmäisten viikkojen jälkeen tunnelma on varsin leppoisa ja rauhallinen. Kaaosta emme ole saaneet kokea emmekä ole saaneet sellaista aikaiseksi. Pari kertaa päivässä saattaa tulla hetkiä jolloin kaksi prinssiä huutaa muutaman minuutin kurkku suorana. Yleensä kyse on siitä, että palvelu on liian hidasta. Ruokaahan pitäisi saada heti, ei kohta. Ja uskokaa pois, kahdesta vauvasta lähtee kyllä ääntä. Mutta kuten sanottua, huutoa on pariin otteeseen ja silloinkin vain pienen hetken. Muuten täällä on varsin hiljaista ja rauhallista edelleen.

Olen sellainen unikeko, että voisin nukkua missä ja milloin vain ja vaikka kellon ympäri. Vähemmälläkin selviän. Yöt ovat näin alussa olleet vaihtelevia. Aluksi saimme kokea muutaman luksusyön, sen jälkeen erilaisia öitä. Kuitenkin unta on saatu niin paljon, että ei vielä tunnu edes univelkaiselta. Olo on ihan pirteä ja energinen. Tietysti, jos joku kysyisi aamuneljältä jotakin saattaisin tiuskaista erinäisiä sanoja, mutta aamun koittaessa on taas unta kertynyt tarpeeksi. Ainakin tähän asti.

Vauvat nukkuvat joka tapauksessa päivälläkin sen verran paljon, että aikaa puuhastella esikoisen kanssa jää ihan mukavasti joka päivä.

Naistenlehtiä ja herkkuja. Ne olivat osa edellistä äitiyslomaani. Ja sama tahti jatkuu. Lehtien suurkuluttajana niitä putoilee postilaatikosta tiheään tahtiin ja äiti tuo vielä lisää. Kaikki ne on luettu. Hyvin on ehtinyt nyhjöttää sohvan nurkassa päivittäin lukemassa hömppähaastatteluja. Kaverina keksipaketti tai suklaata. Tänään istuimme esikoisen kanssa terassilla ja luimme molemmat, minulla Me Naiset ja pojalla Pieni punainen traktori. Pikkujätkät nukkuivat vaunuissa ihan lähellä ja isi teki hommia pationsa parissa. Siinä oli tämänhetkisen elämän idylli. Idylliltä tuntui myös se, kun eilen illalla kipitin yksin postilaatikolle (pakko, olihan siellä torstain kunniaksi useampi lehti). Vauvat nukkuivat ja isi ja esikoinen leikkivät legoilla. Kaikki vaan tuntui niin helpolta ja yksinkertaiselta. Yhä useammin tuntuu siltä, että kaikki on kohdillaan. Perheemme toimii myös tämän kokoisena.

Huvittavalta kuulostaa edelleeen kommentit siitä, että "kyllähän kaksi menee siinä kuin yksikin" No, ei vaan mene! Jos kummatkin tarvitsevat hoitoa samaan aikaan, niin ei pysty eikä kykene olemaan kahden kanssa. Esimerkiksi yöllä, kun kumpikin mieluiten söisi tissiä. Saavat kyllä vain hyväksyä, että joko luvassa on odotusta tai pulloruokintaa. Oppivathan kärsivällisyyttä jo pienestä =)

MUTTA!!! Jo ensimmäisellä äitiyslomalla yksi asia ärsytti ja nyt kaksosten kanssa asia taas nousee pintaan. Melkein joka päivä saa kohdata kysymyksen "eikö teillä ole nyt rankkaa"..... EI, meillä ei kiitos kysymästä ole rankkaa. Pyykinpesu, ruoanlaitto, vaipanvaihto, leikkiminen, syöttäminen. Ne eivät ole töitä, ne ovat tämänhetkistä elämääni. Lapseni eivät ole työnantajiani vaan perheenjäseniäni joiden kanssa olen lomalla, äitiyslomalla. Ja ihan totta, nuo askareet eivät mielestäni ole töitä, vaan kotipuuhia. Tietysti tulee hetkiä, jolloin ärsyttää, tuntee riittämättömyyttä tai väsyttää. Mutta, jos nuo hetket vievät vuorokaudesta jonkun minuutin niin aika paljon enemmän on hetkiä jolloin kaikki soljuu ja tuntuu helpolta.

Mukana kuva, joka kuvastaa hyvin elämäämme nyt tällä hetkellä, kaikki yhdessä nysväämässä. Pöydän ympärillä (ja päällä) on tilaa =)

Leppoisaa viikonloppua kaikille!